yhdistystieto.fi Yhdistysarki helpommaksi yhdessä!

Jäsenrekisteri

Muokkaa tätä artikkelia Näytä Wikin kategoriat. Näytä historia
Suomen suosituin yhdistysten kotisivutoimittaja Yhdistysavain on juuri julkaisemassa uuden jäsenrekisterituotteen pienille yhdistyksille. Tutustu Yhdistysavain Rekisteriin »
 

Jäsenrekisterin ylläpito

Hallitus vastaa jäsenluettelon ylläpidosta. Tehtävää hoitamaan voidaan nimetä joko hallituksen jäsen tai hallituksen ulkopuolinen yhdistyksen jäsen. Jäsenrekisteri on yhdistyksissä tärkein yksittäinen välinen jäsentietojen hallintaan.

Nykyään jäsenrekisteri pidetään sähköisessä muodossa. Hallituksen kannattaa miettiä, millainen jäsenrekisterijärjestelmä palvelee parhaiten yhdistyksen tarpeita. Riittävän monipuolinen järjestelmä antaa mahdollisuuden erilaisten tietojen poimimiseen esimerkiksi jäsenkyselyitä tai muita selvityksiä varten. Jotkin nettipohjaiset järjestelmät lisäksi helpottavat tietojen ylläpitoa rekisterissa, kun jäsenet pääsevät itse omilla tunnuksillaan päivittämään esimerkiksi uudistuneet osoitetietonsa tai puhelinnumeronsa.

Myös jäsenmaksujen valvonta onnistuu helposti toimivan jäsenrekisterin avulla.

Jäsenrekisterin tiedot

Jäsenrekisteri sisältää tiedon jokaisen jäsenen täydellisestä nimestä ja kotipaikasta. Lisäksi toimialan mukaan voidaan sopia myös muista rekisteriin merkittävistä tiedoista. Mahdollisia muita rekisterissä ylläpidettäviä tietoja ovat esimerkiksi jäsennumero, sähköpostiosoite, liittymisajankohta tai vaikkapa syntymäaika. Jäsenillä on oikeus tutustua jäsenluettelon merkintöihin omalta osaltaan.

Henkilötietolaki määrää jäsenluettelossa olevien tietojen luovuttamisesta. Hallitus voi päättää tietojen luovuttamisesta henkilötietolakia noudattaen.

Etsi tietoa wikistä ja keskusteluista!
Rekisteröidy ilmaiseksi

Uutta Pölytön yhdistys -blogissa

 

Jäsenlaskutus kuntoon vartissa!

Yhdistysavain Rekisterillä aikaa ei mene minuuttiakaan ylimääräistä, ja maksat laskujen lähettämisestä vain kappalemäärän mukaan.

Lue ohjeet »