yhdistystieto.fi Yhdistysarki helpommaksi yhdessä!

Hallituksen vastuu

Muokkaa tätä artikkelia Näytä Wikin kategoriat. Näytä historia

Yhdistyslain mukaan yhdistys saa harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, josta on määrätty säännöissä tai joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.

Hallituksen vastuu yhdistyksen taloudesta

Yhdistyksen hallitus vastaa taloudenhoitajan ohjaamana kaikista rahankäyttöön liittyvistä asioista. Yhdistyksen vuosikokous päättää talousarviosta, jonka mukaan hallitus suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen toimintaa. Hallituksen tulee siis toimia talousasioissa vuosikokouksessa laaditun talousarvion ohjaamana.

Taloudellisesti merkittävistä hankkeista päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa. Hallituksen vastuu sisältää sen, että kaikki taloudenhoitoon liittyvät asiat tehdään lain ja asetusten lisäksi myös yhdistyksen sääntöjen sekä hyvien tapojen mukaisesti.

Hallituksen jäsen tai yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle, yhdistyksen jäsenelle tai muille. Yhdistyksen työntekijän tuottamasta vahingonkorvausvelvollisuudesta on erilliset säädökset.

Hallituksen vastuu – Toiminnan ohjenuorat

  • Avoimuus ja läpinäkyvyys rahan käyttöön liittyvissä asioissa.
  • Riittävä tiedottaminen yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta
  • Tarkka taloudenhoito.
  • Selkeät rahan käyttöön liittyvät kirjaukset pöytäkirjoihin.
  • Erilaisten hankkeiden vastuuhenkilöiden nimeäminen.
  • Yksiselitteinen valtuuksien ja velvollisuuksien sopiminen rahankäyttöön liittyvissä asioissa.
Etsi tietoa wikistä ja keskusteluista!
Rekisteröidy ilmaiseksi

Rekisteri ja Kotisivut yhdistykselle

Lue lisää!