yhdistystieto.fi Yhdistysarki helpommaksi yhdessä!

Keskustele ja kysy yhdistysasioista

Täällä suomalaiset yhdistysaktiivit keskustelevat yhdistystoimintaan liittyvistä asioista. Kysy kysymyksesi tai auta toisia asiantuntevalla vastauksellasi.

« Kaikki keskustelut

Olenko yhdistyksen jäsen?

Olen ollut n. 10 vuotta sitten perustamassa kyläyhdistystä kotikyläämme. Yhdistys on rekisteröity ja säännöt vahvistettu. Olin itse kokouksessa jossa laadimme säännöt ja samoin varsinaisessa perustavassa kokouksessa paikalla. Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäseneksi voi liittyä toiminnasta kiinnostunut henkilö. Olen pitänyt itseäni jäsenenä eikä stiä kulluneen 10 vuoden aikana ole kyseenalaistettukaa. Olin niiden kuudentoista joukossa , jotka yhdistyksen perustivat eli olen ollut yksi yhdistyksen perustaja. Perustavassa kokouksessa on sovittu jäsenmaksuksi tietty summa 5€ / kiinteistö/ vuosi. Tätä päätöstä ei ole missään seuran vuosi- tai muussa yleisessä kokouksessa muutettu ja euromääräkin on pysynyt samana koko ajan. Mitään muuta määritelmää säännöissämme ei ole varsinaisesta jäsenyydestä. Kannatusjäsenmaksu on mainittu erikseen. Me olemme maksaneet sen tällä tavoin vuosittain yleensä pankkisiirtona ja olen ollut siinä käsityksessä , että kuka tai ketkä tahansa kiinteistössämme asuva täysi-ikäinen henkilö voi olla yhdistyksen täysivaltainen jäsen eikä pelkästään yksi edusta talouttamme. Jäsenhakemuksia ei koskaan ole kukaan jättänyt eikä seuran hallitus näin ole niitä hyväksynyt vaikka säännöisä näin on määrätty. Ei ole ollut muuta jäsenluetteloa kuin vain taloudenhoitaja on pitänyt kirjaa mitkä kiinteistöt ovat jäsenmaksun maksaneet. Nyt sitten viime kesänä hallitus teki yllättäen rajauksen, että ainakin meidän kohdalla seuran varsinainen jäsen on ainoastaan se jonka tililtä jäsenmaksu on maksettu, muut voivat osallistua vain esim. seuran järjestämiin huvitilaisuuksiin tai retkiin. Tällaisista eriarvisista jäsenistä ei ole mainintaa säännöissämme. Pidän tämmöistä menettelyä varsin kummallisena ja epäoikeudenmukaisena ja on vastoin yhhdistyksen hyväksyttyjä sääntöjä eikä niiden muuttamien kuulu hallituksen toimivaltaan, vaan jäsenmaksusta päättää vuosikokous. Seuran puheenjohtaja ei suostu kuuntelemaan minua. Kuinka menetellä, jotta saan tämän sääntörikkomuksen käsitelyyn ja eikö tästä pitäisi myös olla seuraamuksia väärin toimineille ?

Uutta Pölytön yhdistys -blogissa

Yhdistysavaimen blogissa kirjoitetaan yhdistyksistä ja netistä.
Lue uusin kirjoitus tästä!